Koulu alkaa tällä viikolla. Torstaina lapsoset rientävät taasen koulutielle ja se jos mikä tietää arjen alkamista. Lasten harrastukset alkavat myös. Paljon puhutaan siitä, että lapset harrastavat liikaa ja kuinka se kuormittaa vanhempia. Totta. Etenkin kun on kolme lasta 🙂 Jos jokaisella olisi vaikka vain yksi harrastus kaksi kertaa viikossa, se tekee vanhemmille jo kuusi tapahtumaa. Meillä on pyritty pitämään lasten harrastukset rajoissa ja huolehtimaan siitä, että lapsilla on myös vapaata aikaa. Vaan kun harrastukset osuvat eri päiville, niin kuskina saa toimia ihan joka päivä. En valita. On hienoa, että lapset harrastavat ja toivon, että joku harrastus säilyy vaikka läpi elämän.
Tässä on sitten se puoli, ettei itse ehdi juurikaan harrastaa mitään. Paitsi koirien kanssa lenkkeilyä, joka onneksi on aivan pakollista, ja ratsastusta yhdessä tyttären kanssa. Niin, ja käsitöitä voi tehdä aina kun ehtii istahtamaan alas. Ja opiskellakin tekisi mieli… Ja joo, koirien trimauskin voi olle yhden sortin harrastusta. Ainakaan se ei tunnu työltä, se on niin kivaa.
Kaivoin ompelukoneenkin esille lauantaina ja tekaisin tyttärelle penaalin. Kierrätyskamaa. Kangas on äitini vanhasta pöytäliinasta, vetoketju on peräisin äitini jäämistöstä, samoin lanka. Ja tyttö oli onnellinen 🙂 Kävipä eilen mielessä, että pitäisi hakea äidin vanha ompelukone ja tutkia vieläkö se toimii. On muuten ollut joskus hieno kone, kauan ennen tietokoneohjelmien aikaa.
Koirista puheen ollen… Laku-pieni on ollut viikonlopun näyttelyreissulla Kuopiossa toisen omistajansa, kasvattajansa (Ruotsista) ja sekalaisen muun jengin kanssa. Tuloksena lauantain erikoisnäyttelystä junnluokasta ERI, SA, 3. ja eilisestä KV:stä ERI, SA, 2. Olen tyytyväinen. Kolme vierailua junnuissa, kaksi SA:ta. Jippii. Mulla on komea koira! Mutta etenkin se on aivan ihana luonteeltaan. Rakastan sitä pikkumiestä niin että sydän meinaa haljeta aina kun ajattelenkin ♥ Siinä koirassa on jotain niin erityistä. En tiedä mitä. Se vaan on… Eikä sitä mitata ruusukkeiden ja pokaalien määrällä.
Tämä runo kuvaa ehkä jotain:
Koira
Kun koirani katsoo minua, alan epäillä että Jumala
sittenkin on olemassa ja luonut koiran ja vain hänet
ja tehnyt sen huolellisesti, puhaltanut hänen
sieraimiinsa elämän hengen, ja että kaikki muu mikä on,
on syntynyt siinä ohessa, vahingossa ja sattumalta,
heidän peuhatessaan.
(Eeva Kilpi 1982)
Ja sitten vähän kissoista. Tulevana lauantaina haemme Vantaalta meille uuden kissavauvan. Hän on hurmaava burmillaneiti, Minni. Jätän sunnuntaina jopa pojan futisturnauksen väliin, jotta saan antaa tulokkaalle sylihoitoa, jos hän sitä haluaa ja tarvitsee. Minnistä lisää sitten kun hän saapuu ♥
Tilannepäivitystä siis taas tänään…
burmilla, cairnterrieri, harrastukset, käsityöt, opiskelu, trimmaus